16.10.2009

16.10.2009

Wilma on onneksi agilityn suhteen aika hyvin toipunut hyökkäyksestään.



Haukkuminen lisääntyi sen jälkeen.


Wilma oli eilen Anulla ja Tuomaksella hoidossa, eli leikkimässä koko päivän Kapun kanssa, sekä illalla oltiin Raisiossa koirapuistossa Kapun, Kostin ja Nellin sekä omistajien kesken. Oli ihan kiva puistoreissu, ainut vain, että omistajilla tuli kylmä. Tänään Wilma on ollut todella väsynyt, paitsi nyt illalla on vähän piristynyt ja ruvennut leikkimään.


Anu kertoi illalla, että Tuomas oli sanonut moi Wilmalle ja Wilma oli juossut ja hypännyt suoraan Tuomaksen syliin, joka istui sohvalla. Kivaa, että Wilma tykkää Tuomaksesta.


Onneksi Kapu on toiminut Wilman terapiakoirana , auttanut Wilmaa toipumaan hyökkäyksestä. Kapun seurassa Wilma uskaltautuu hieman rentoutua ulkona.


Mutta kiitos sille bokserin omistajalle, ettei varoittanut. Koska luin jostain koirakirjasta; kun on kyseessä pentu/nuori koira, voi tuollaisesta jäädä käyttäytymishäiriö. No toivotaan ettei mitään ole tuosta tapahtuneesta jäljellä puolen vuoden päästä, kuin paha muisto omistajien mielessä.
Sunnuntaina jälleen agilitytreenit.

Ja tammikuussa koiranäyttelyyn seuraavan kerran


Kirjoittelen taas kuulumisia kun on kirjoitettavaa ja ehtii..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti