Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hupi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hupi. Näytä kaikki tekstit

16.5.2013

Aksaa, sairastelua ja paimennusta..

23.04.2013

Windy kävi paimentamassa ja tällä kertaa meni enemmän aikaa ennenkuin ensimmäistä kertaa haukahti. Windy oli tosi kiinnostunut lampaista.
Jonkin verran oli sijaistoimintoa.

Samana päivänä oli Wilman treenit, joissa Wilma teki tosi hienosti, mutta emäntä vähän möhli, kun ei ehtinyt nukkua.

Olin siis ollut töissä edellisen yön ja menossa seuraavaksikin yöksi töihin. 

25.04.2013

Kävin itse PT-treenissä ja oli kivaa. Kaitsu onneksi haastaa mua kunnolla.
Laihtunutkin olen ihan kivasti.

27.04.2013

Itse olin kisatöissä ja koirien kanssa katsomassa kisoja. Windyn kanssa tehtiin tokon perusasentoa siellä hälinässä.
Wilmankin kanssa pystyy nykyään olemaan katsomassa kisoja. Wilma nimittäin on tyytyväinen, jos saa joko nameja tai leikkiä yksin lelullaan.
TiinaS:n kanssa temppuiltiin Wilman kanssa kun rataa rakennettiin ja jopa uskaltauduin päästämään vapaaksi hetkeksi ja kiltisti se siinä pysyi.

29.-30.04.2013

Tulin itse sairaaksi, joten PT-treeni meni vain keskusteluksi ja Wilmalta jäi treenit väliin.
Oli pakko koittaa levätä.

02.05.2013

Oltiin Miian kanssa treenaamassa tokoa Windyn ja Wilman kanssa, mutta Windyä ei meinannut millään saada innostumaan treeneistä.
Wilma teki tosi innoissaan. Wilma haluaa siis treenata nykyään myös tokoa ihan tosi tarkoituksella.

04.05.2013

TTT:n koulutus, kouluttajana Oili Huotari.
Windyn kanssa siellä, mutta sama homma jatkui Windyn kanssa kuin torstainakin.
Windyn kanssa saatiin tehtyä pari hyvää luoksetuloa. Muuten kaikki häiriöt oli tosiaankin kunnon häiriöö. Voi olla, että oli vain huono päivä.

Wilman kanssa käytin välissä Lentsun koulutuksessa, jonne päästiin sijaistamaan. Onneksi menin, koska Wilman kanssa tokoilu oli kivaa.
Tehtiin seuraamista, merkkiä ja paikkamakuu. Seuraamista tehtiin myös häiriössä.

Seuraaminen oli tosi hyvää, kun palkaksi otettiin lelu. LENTSU kiitos mahtavasta koulutuksesta.
Merkin ongelma ei tullut esiin, mutta tehtiin merkkiä näyttöjen avulla ja tosi hienosti oivaltaa.
Paikkamakuuussa pysyi hyvin.

Kapu ja Myy oli meillä yön hoidossa..

06.05.2013

Wilma ja Windy kävi silmätarkilla.
Wilman silmissä ei ollut onneksi tapahtunut paljoa muutosta. Wilman oikeassa silmässä ei ollut mitään uusia muutoksia ja vasemmassakin ihan vähän.
Seuraava tarkki viimeistään n. vuoden päästä.
Polvet Wilmalla on terveet 0/0!!!

Windyllä polvet ja silmät PRIIMAAA!!
Myssen sanoin: "oikein tiiviit ja hyvät polvet".
Jos nyt muistin oikein, mutta oikein hyvät polvet tuolla nuorukaisella.

08.05.2013

Windy ja Wilma kävi taas vesimattojuoksemassa.
Windy teki jotain mitä kukaan muu ei ole tehnyt. Hyppäsi altaaseen takaisin, kun oli Wilman vuoro..
Windy oli rampin ylimmällä tasolla katsomassa Wilman altaassa oloa, kun se yhtäkkiä sukelsi takaisin altaaseen ja kasteli itsensä uudelleen kuten myöskin froteeloimensa.
Windy rupesi nameja sukeltamaan altaasta.

Sitten olivat tandemina siellä altaassa loppuajan.

12.05.2013

Vietettiin äitienpäivää ja Santeri oli mun aamuvuoron aikana tullut Pansioon koirien kanssa.
Kävin sisällä hetken ja Santeri kertoi Windyn pelkäävän nappia (kissaa). Windyllä oli stressi, kun piti pysyä poissa kissan silmistä..

Illaksi mentiin mamman luokse. Siellä Wilma ja Windy nauttii olostaan, kun on tilaa. Pihalla on kivaa, kun ajoittain pääsee vapaaksi.
Nähtiin siellä Wilman kasvattajaakin.
Näki Wilman uudessa trimmissään.

13.05.2013

Olin hallilla henkisen valmentautumisen "luennolla" ja hyviä asioita tuli mietittäväksi.
Monia asioita tajusin ihan itsestäni.Myöskin tajusin ajatelleeni kisoissa liikaa tuloksia.
Mutta tästä ehkä joskus myöhemmin uudestaan.

14.05.2013

Käytiin Tiinan luona leikkimässä Hupin kanssa ja tehtiin pienet tokotreenit sekä Tiina teki Windyn kanssa hiukan aksaa..
Tiinan kanssa tehtiin myös yhdessä ruokaa ja se oli hyvää.
Uunijuureksia ja täytettyjä pihvejä. OLI TOSI HYVÄÄ!!!!
Kiitos Tiina!

Wilma oli ryhmätreeneissä Miian kanssa sekä Windy oli tekniikkakurssilla Miian kanssa, opettelivat niistoa ja nostoa.

Illalla vielä molemmat koirat pääsi hallille aksaamaan.





5.4.2013

04.04.2013 Aksaa, TOKOa jne..


Wilman kanssa on saanut pistää töppöstä toisen eteen viime aikoina..
Ollaan saatu kerran ryhmätreeneissä kujakepit radalle ja oli ihan kivaa kokeilla keppejä radalla.

Onnistuttiin tekemään takaleikkaus kepeille, vaikka ei koskaan aikaisemmin olla sitä tehty.
Wilma vaan on mun taitava pieni agility-käppänä. Wilma on niin hyvä tekemään tiukkoja käännöksiä, etten aina muista ottaa sitä huomioon..


Wilmasta on tullut rento aksassa. Se janoaa oikein kunnolla tekemistä eikä tunnu väsyvän mistään.

Wilmaa ei enää haittaa vaikka menee pieleen ja kontaktit on hauskoja, ei haittaa vaikka niitä vähän korjattais.

Nyt olen Wilman kanssa käynyt itsenäisesti treenaamassa kontakteja niin, että itse juoksen eri vauhtia kontakteista ohi.

Wilma on alkanut nauttia myöskin TOKOn treenaamisesta ja se tekee sitä hyvällä vireellä ja palkkana voi käyttää sekä namia että lelua.


Windy on myöskin treenannut aksaa nyt.
Ollaan nyt kokeiltu 45 cm, 50 cm ja 55 cm hyppyjä. Osaa tosi hyvin arvioida korkeuden.
Ei haittaa tehdäänkö pelkkää hyppyä vai tullaanko putkesta ja tehdään esim. 50/55 cm hyppyä.

Nyt löytyy putket ajoittain tosi hyvin ja hyppyjä hakee nyt tosi kivasti..

Windy osasi vielä renkaankin, KIITOS Tiina, että opetit Windylle renkaan.
Nyt se on osannut sen joka kerta, kun sitä on sille kertonut.

Windy on hypännyt nyt pituutta, jossa oli 3 palikkaa. Seuraavaksi täytyy kokeilla sitten jo 4 palikkaa.

Yksi kerta ollessamme hallilla Windy hyppäsi väliaidasta yli. Oli sitä mieltä, ettei Eka saanut tulla samaan aikaan halliin treenaamaan.

Kujakeppejä voitaisiin taas treenata ja vähän sisäänmenoja.

Windy on käynyt leikkimässä Hupin ja Ledin kanssa viime aikoina.

------

Tänään koirat kävi fyssarilla tarkastuksessa ja molemmilla jumeja. Tosin molempien jumit luultavasti siitä mitä ovat tehneet. Windy juoksee yhtä kovaa ja kaaoottisesti oli se alusta mikä vaan.

Umpihanki kenties auheuttanut jotain pieniä jumeja.

Wilmalla oli hiukan jumeja, mutta Nina meinasi osan olevan siitä, että ollaan tehty vetolenkkejä. 
Wilman tehot eivät ole vähentyneet vaikka on ollut jumeja.


Nyt yöllä vielä naksuttelin koirille hiukan. Wilma rupes tarjoamaan niin paljon, että oli tosi vaikeaa yrittää naksuttaa siitä mitä yritti vahvistaa.

Katsotaan mitä huomenna keksitään.

Lenkkeilty on ja treenattu on vaikka ja mitä. Windy on ruvennut taas kuuntelemaan hyvin ollessaan irti. Uskallan taas paremmin pitää sitä irti.

Autoon menemisestä saatiin tehtyä temppu ja Windystä on hauskaa hyppiä boksiin ja saada tulla sieltä sitten ulos.

22.2.2013

20-22.02.2013 aksaa, lenkkeilyä ja kavereita

Varoitus tekstistä tuli tosi pitkä, kun ei ehdinyt olla koneella paljoa..

Wilman kanssa jäi yhdet treenit väliin, kun olin iltavuorossa.. No seuraavalla viikolla otettiin se takaisin.
Windy on lenkkeillyt isännän kanssa pidempiä lenkkejä.

Kun emäntä on ollut ylitöissä.
Windy kävi myöskin tokoa treenaamassa ohjatuissa treeneissä.
Tosin paikka ja muut koirat oli uuden opettelussa liian haastavaa.
----

Seuraava viikko olikin kiireinen.
Nimittäin tiistaina treenit; joissa Wilma meni tosi kivasti.
Windy ei ehtinyt aksata silloin, koska meni ylitöiksi sen verran.

Wilman kanssa vielä vahvistetaan kontakteja, mutta treenaa nyt rennosti ja Wilmalla on hauskaa..
Enää kuntoon kepit ja keinu, jonka jälkeen aletaan pikku hiljaa olemaan kisavalmiita.
Wilman kanssa saisi nyt vahvistaa ohjauksia.

 ----------------

Torstaina oltiin epistelemässä.

Wilmalla tuntui toisaalta olevan hauskaa ja toisaalta taisi pitkästä aikaa hiukan jännittää.
Tulos oli 5 vp, sij. 6/20. Mulle tärkeintä oli, että Wilma meni epiksissä niinkin rennosti kuin meni, koska koskaan aikaisemmin ei ole ollut hänen mielestään yhtä hauskaa kisaradalla.

Mä nauttisin katsella kuiinka hauskaa Wilmalla oli radalla.
Pussi meni hyvin ja Wilma aika hyvin meni seurasi ohjausta.

Itse pitäisi muistaa pitää ohjausta yllä eikä käsi saisi niin paljoa heilua.
Sekä ohjata enemmän ennakoivasti.

Torstaina episten jälkeen jäätiin Tiinan kanssa treenaamaan vielä hiukan Windyä.
Windyn kanssa oli hauskaa, ja sain huomata, että kyllä se koira osaa, kunhan mä tajuan ohjata loogisesti.
Jos olin myöhässä tai ei tullut ohjeita - Windy käy komentamassa mua.
---------------

Lauantaina (16.02.2013)...

...oli Santtu Stenbergin (SBCAK) koulutus ATT:llä, johon olin ilmoittanut molemmat koirat.
Rata tuntui alkuun Windyn kanssa haasteelliselta. Mutta Windy onnistui jälleen kerran yllättämään mitä hän osaa.
Itse pitäisi vain vahvistaa Windylle itsenäistä työskentelyä.
Windy hakee putkea tosi hyvin. Vielä kun saadaan hyppyjä ja muita esteitä tarjoamaan oikein..

Wilman kanssa mun pitäisi luottaa enemmän, että se tulee ohjauksiin. Wilma on tosi taitava. Nyt alkaa tuntumaan, ettei heti tule rataa, joka olisi Wilman kanssa kauhean vaikea.
Wilma osasi muurille takaakierron vaikka en muista sitä koskaan sitä edes opettaneeni.

Illalla vielä käytiin lenkillä, jossa juostiin/hölkättiin n. puolet. Koirilla oli kivaa..
------------

Sunnuntaina (17.02.013)...

...oli Maiju Korhosen koulutus ATT:lla. Wilma pääsi ensin treenaamaan.
Wilma teki todella hienosti töitä ja itsekin koin, että nykyään ehdin ohjata jo useammat kohdat Wilman kanssa. Wilmalle voisi palkata ohjauksien oikein suorittamisesta ja itsenäisestä työskentelystä vähän enemmän.

Windy pääsi treenaamaan pakkovalssia ja lähtötilannetta. Windylle voisi nyt tehdä taas lentäviä lähtöjä treenatessa, jotta ei liikaa tehdä sellaisia, joissa pitää malttaa vain olla.
Täytyy välillä tehdä helpommaksi taas. On tehnyt niin hienoja lähtöjä, että voin olla vain tyytyväinen tuohon ihanaan otukseen.
Windy oppii tosi nopeasti, jos vahvistaa oikeaa asiaa.
Windy opetteli myöskin takaaleikkauksia ja takaakiertoja. Windy tulee menemään tosi kovaa.. Saa nähdä tulenko ikinä pysymään sen vauhdissa.

Ratapiirros:




Illalla käytiin vielä Tiinan luona syömässä ja leikkimässä. Kun päästiin kotiin olikin koirat tosi väsyneitä.
--------------

Nyt ollaan isännän kanssa tehty erilaisia lenkkejä.
Välillä pidempiä ja välillä lyhyempiä.

Tiistaina oli treenit, jossa harjoiteltiin päällejuoksua ja Wilma teki todella hienosti. Itse saan vaan olla tarkkana mitä teen radalla. Wilma menee sinne minne ohjataan..

Tällä viikolla ollaan kaksi kertaa oltu kokeilemassa vetolenkkeilyä ja tämän treenaaminen on ollut "koko perheestä" hauskaa.
Sitä ei tule olemaan videolla vaikka aksaa kuvaankin niin paljon kuin pystyn.

Eillen (to) tein aamulla Wilman kanssa pitkän lenkin. Olin yllättynyt kuinka kivaa se pitkästä aikaa oli. Lenkille kertyi kivasti matkaa; 5,6 km, kun samalla puhuin Miian kanssa puhelimessa.

Tässä yksi kuva maisemasta, josta nautittiin Wilman kanssa eilen

15.11.2012

15.11.2012 aksaa, juoksuja

Taas on vierähtänyt aikaa..

Wilmalla oli jo tässä välissä juoksut ja Windy tuurasi Wilmaa ryhmätreeneissä..
Windy yllätti keskittymiskyvyillään ja taidollaan.

Taisi Miiakin mennä hiljaiseksi, kun Windy teki niin hienosti rataa..
Wilman kanssa yritetty sitten muuta aktivointia, mutta ei hirveästi ole kaivannut aktiviteettia..


Windy pääsi myöskin kouluttajien koulutukseen ATT:lle koulutettavaksi penturyhmään.
Kouluttajana oli Jouni Orenius.
Windy oppi pakkovalssin perusteita ja hienosti tekikin..
Sitten treenattiin taas takaaleikkausta. Windy on kyllä niin nopea..
Mutta vissiin emäntäkin on oppinut nopeaksi.

Sain mahdollisuuden mennä kilpailemaan Kapun kanssa 2-luokan hyppärille.
Hyppäri oli muuten ihan kiva kokemus, mutta kavereilta kuulin, että profiili oli kolmostentasoa.

Mutta oli kiva kokemus ja samana iltana Anu jo kysyi, että koskas meet uudestaan kisaamaan..


Windy oli molempina päivinä hallissa omassa boksissa ja pärjäsi siellä todella hienosti.
Lauantaina taisi nukkua erittäin sikeästi vaikka oli hallin vilkkaimmalla paikalla..
Wilmalle oli tuossa korvatulehdus, mutta taitaa olla ohi. 2 viikkoa korvatippoja.

Wilma siirtyi nyt mun omistukseen..
Wilma ja Windy elää niin sulassa sovussa yhdessä. Ainut mistä voidaan kinata on ruoka ja luut. Vuorotellen vievät toisiltaan luita, ja vuorotellen kytätään kun toinen syö.

Olen tässä varmaan 2 kk miettinyt, että siirränkö tuon kaksikon barffia syömään. No nyt ei ole muutamaan päivään mennyt nappulat alas, joten ilmeisesti koirat informoivat, että he haluavat barffia.

Windy pikkupentuna hississä
Windy 1 v 2kk hississä
Nyt on menneet koot toisinpäin.. Piti ihan huviksi tehdä tällainen vertailukuvat..

Tiistaina tauon jälkeen treeneissä ja Wilma teki tosi hienosti töitä, tosin rengas on nyt tullut ongelmaksi. Wilma ei ole koskaan aikaisemmin edes yrittänyt hypätä väärin. Nyt oikein sihtasi väärään väliin.
Siis rengas tulee yhdeksi tehotreenin alle. Wilma on ollut aina varma renkaan suorittaja.
Sai treeniradassa ihan kunnolla juosta ja Wilma seuraa niin kauniisti ohjausta.
Wilmalle tarttis varmaan tehdä kunnon hupi-treeniä pitkästä aikaa.. Eli mars hallille joku päivä itsenäisesti treenaamaan.

Odotan oikein innolla, että saisi Wilman kisavalmiiksi..

Wilma kävi epistelemässä ja rata meni muuten kivasti paitsi, että liian myöhään otin koiraa haltuun ja koira meni putkeen väärään päähän liian aikaisin..
Wilma teki hienosti töitä, ottaen huomioon, että edellisenä päivänä oli vasta palannut juoksutauolta takaisin agilityn pariin.
Eija ja Kosti voittivat mini-möllit, HIENOA E&K!!

Kontaktiasentoa ollaan treenattu molempien kanssa.
Nyt Wilman kanssa pitäisi ruveta treenaamaan oikein kunnolla kontakteja ja keppejä sekä keinua ihan Miian ohjeistuksella.

Windyn kanssa pitäisi ruveta tekemään keinun rämäyttelyä. Sitten myöskin kontaktien treenauksen viemistä eteenpäin..

Pieniä toko-harjoituksia ollaan otettu.. Nyt Wilmakin innostuu tokosta. Tekee oikein häntä heiluen.
Jossain vaiheessa Lentsulle yksärille..

Oikein pitää ruveta suunnittelemaan milloin mennään minnekin toko-treeneihin.
Windy on alkanut tarjoamaan tosi hyvää keskittymiskykyä, kunhan saa sen työmoodin päälle.

Wilma ja Windy pääsivät misseilemään HelsiTar-tuotteiden kanssa.. Otettiin Tarjalle kuvia hänen sivuilleen.. Windy sai hauskimman homman.. Hän sai leikkiä MIIAN kanssa samalla kun toimi mallina.

Wilmalle löysin samalla kivan takin, jossa kaksi ominaisuutta..

Koikut taisivat nauttia takkien esittelemisestä.. Wilma seisoi hienosti paikoillaan..
Tarja: tytöt tulevat mielellään uudestaankin malleiksi.. Ja tosiaan voin ottaa meille hetkeksi kotiin, niin voin ottaa esim. ulkona kuvia ym.


Windy saa tällaisen takin mittatilauksena.. 





Tämä takki on yhdistelmätakkia, eli tuo alla oleva villamantteli on tuon soft shellin alla..
Vaikutti tosi näppärältä ja sopivalta tällaiselle kääpiösnautserille..
Wilma tulee saamaan jossain vaiheessa tällaisen takin, kunhan ehditään mittaamaan ja
pistämään takki tilaukseen.


9.10.2012

09.10.2012 Aksaa, synttärit ja kavereita

(aloitettu kirjoittamaan; 1.10.-12)
valmiiksi, pyydän anteeksi järjettömän pitkää päivitystä.. Ollut paljon kaikkea hommaa sekä juuri nyt on ollut paljon kaikkea mitä ollaan tehty.

22.09.2012 käytiin reissu hesan suunnalla tapaamassa Windyn sisaruksia, kasvattajaa sekä iskää. Pirjoa oli tosi mukava nähdä taas. Sekä sisaruksia oli mukava nähdä, että millaisia niistä on kasvanut..
Milli, Muro, Mofi ja Luna tavattiin.
Ensin mentiin metsälenkille ja myöhemmin paikalle saapui Saara, Saaralla on Isak Pirjon aikaisemmasta pentueesta sekä nyt Pirjon ja Saaran yhteisomistuksessa oleva karjalinjainen bc-uros, joka on tuotu jenkeistä nyt syksyllä, Samsam. Aivan ihanan oloinen bc kakara ja kauniskin..

Samsam
Viikko sitten su käytiin Anun kanssa treenaamassa itsenäisesti ja oikein hyvä fiilis jäi..
Molempien kanssa tehtiin kujakeppejä ja Wilma tekee täydet (12) kapeat kujakepit todella hienosti.
Seuraavaksi voisimme vähän avata kujaa ja treenata sisäänmenoja.
Windy osaa todella hienosti hakea kujakepit ja itse suoristaa itsensä kepeille, jos ei muuten ihan osu oikeaan paikkaan..

Sitten tehtiin Wilmalle kontaktitreenejä ja Wilma oli taas ihan innoissaan.
Ja molempien kanssa hyppy-putki-rallatusta.
Anu teki myös molempien omien koiriensa kanssa sekä itse kokeilin taas Kapun ohjaamista.

Viimeiset muistot kesästä!
Tiistaina olin itse iltavuorossa töissä, ja onneksi sain ostettua pari tuurauspaikkaa Elina Jänesniemen kursseille keskiviikoksi..

Windy pääsi Lassin paikalle alkeiskurssille, jossa opettelimme takaaleikkausta, sekä tehtiin kontakteja, että pieni ratapätkä, jossa treenattiin valssia. Windy yllätti mut ja kykeni treenaamaan aika hyvin 3 muun kurssilaisen kanssa samaan aikaan samalla kentällä ja lisäksi toisella kentällä tehtiin ihan rataa.
Windy oppis todella hyvin takaaleikkauksen alkeita..

Wilma pääsi Elinan tekniikkakurssille. Päivän aiheena oli ihmisnuoli. Paljon saatiin hyviä vinkkejä.
Ja Wilma näytti taitonsa, että osaa kääntyä tiukasti..
Wilma oli oikein reipas, ottaen huomioon, että yleensä aika paljonkin voi reagoida uusiin paikkoihin..
Wilman kanssa saatiin Elinalta vinkkejä lähtötilanteisiin.

Jossain vaiheessa voisi mennä Elinan yksärille.
Elina antoi niin paljon kaikkia vinkkejä ja neuvoja..

Mielenkiinnolla odotan, että pääsis jonnekin yksärille jossain vaiheessa menemään.

Sitten perjantaina vietiin Tiinan kanssa koirat taas jonkin ajan jälkeen juoksemaan yhdessä.
Windyllä ja Hupilla on niin kivaa yhdessä ja energiaa palaa ja hermot kestää.


Tiinalla meni hermot, kun Windy ei kuunnellut mua, joten Tiina talutti Windyä ja omia koiriaan. Taisi pari tuntia juoksemista tehdä tehtävänsä.. Koirat oli väsyneitä, mutta jaksoivat kyllä seuraavana päivänä epiksissä juosta.

Wilma nauttii nykyään juosta Windyn ja Hupin kanssa..
Rontti yritti tehokkaasti pysäyttää kakara-kaksikkoa.

Wilma täytti neljä lauantaina, eli Windy 1 v ja 1 kk. Wilma pääsi synttäreiden kunniaksi epistelemään ja metsälenkille Anun ja koirien kanssa.

Sitten lauantaina oli koirakoulun epikset:
Windy pääsi starttiluokkaan ja Wilma startti ja mölliluokkaan.
Windy tuli kolmanneksi omassa luokassaan. Mutta Wilma ajautui mun selän taakse ja esteestä ohi, joten siihen meni aikaa.
Wilma oli vähän epäileväinen paikan suhteen. Ehti ihmetellä vähän ympäristöä, mutta lelu toimis todella hyvin.
Windy haki itselleen palkinnoksi karvapatukan, jonka Hupi testasi ensin..

Illalla olinkin kaverin kanssa elokuvissa ja istumassa hetken iltaa sen jälkeen. Oli oikein rentouttava ja tosi hyvä breikki..

Sunnuntaina olin itse kouluttamassa Lutusten agikurssilla Eijan kanssa. Päivä meni siinä oikeastaan ja Eijan kanssa jutellessa.

Tiistaina oli ryhmätreenit, jossa oli kiva rata ja Wilma meni tosi kivasti radalla.

Seuraavana keskiviikkona koirat kävi Vettorissa rokotuksilla sekä samalla näytettiin ortopedille Wilman etutassuja. Ortopedi totesi, että hänen mielestään ne tuntuu ihan normaaleilta.
Wilmalla meni vissiin maha sekaisin rokotuksesta. Ell sanoi, että mulla on koirat hyvin hallussa; itsestäni ainakaan sinne meno ei tuntunut siltä.

Torstai illalla käytiin treenaamassa Anun kanssa. Ehtisin tehdä Windyn kanssa aika vähän, mutta Windy tutustui muuriin.

Wilman kanssa tehtiin ratapätkiä ja halusin kokeilla onnistutaanko niissä. Kivasti Wilma teki niitä. Nyt ollaan yritetty hyödyntää niitä Elinan ohjeita lähtötilanne treenissä.

Viikonloppuna oli MM-tiimin (Matkalla Menestykseen) eka leiri, jossa oli paljon hyviä treenejä ja luentoja. Aiheina mm. nuoren koiran kanssa treenaaminen, tuomarin näkökulma, häiriöt ja niihin siedätys sekä mitä menestys vaatii.. Vieläkin muistiinpanojen läpi käyminen kesken.

Haluan kirjoittaa muistiin mahdollisimman hyvät treenivinkit jne.

Seuraavaa leiriä odotellessa..

TOKO-kärpänen puraisi ja nyt jo on tehty pieniä toko-treenejä sisällä.
Windylle ajattelin opettaa sivulle tulon vanhanaikaisesti, koska siinä saadaan se helpommin tarjoamaan oikeaa asentoa.
Täytyy vaan onnistua tekemään siitä sille todella vauhdikas.


Nyt vaikuttaisi siltä, että Wilmalla saattaisi sittenkin kestää vire tokoa, kunhan se tehdään leikin ja hauskan kautta.

Jossain vaiheessa olisi tarkoitus mennä Lentsun yksärille hakemaan vähän pohjaa treeneihin, koska toko on mulle aika uusi. Tiedän siitä jotain, mutta hyviä treenivinkkejä ainakin mennään hakemaan Lentsulta.

Tytöt kävi Ninalla fysioterapiassa maanantaina. Molemmat oli hieman jumissa. Windyllä selkä vaikutti siltä, että on joko liukastunut pahasti tai joku on törmännyt siihen vähän kovemmin.

Wilmallakin oli jumeja, mutta osa oli positiivisia jumeja, koska ovat tulleet koiran paljosta liikkumisesta ja juoksemisesta..

Koska oltiin ma fyssarilla, niin ti ei menty treenaamaan.. Ihan hyvä emäntä oli vähän väsynyt..

Parin viikon päästä näyttely ja sen jälkeen agilitykoulutus.

Joulukuussa voittajanäyttelyyn meno on mietittynä nyt, että miten pääsen sinne yksin sisälle, jostain parkkipaikalta.

Huomenna olisi ollut sekä tied. toimikunnan kokous, mutta nyt näyttelytreenit menee tied. toim. kunnan kokouksen edelle..

Kuvasatoa:






13.9.2012

lenkkeilyä ja aksaa...

Maanantaina päätin pitkästä aikaa lähteä oikein kunnon lenkille.. Lähdettiin liikkeelle pari tuntia ennenkuin isäntä pääsee töistä ja kävellään niin pitkälle kuin ehditään..

No isännällä meni vähän ylitöiksi ja meille lenkkiä kertyi sitten 9,22 km ja aikaa kului 2,5 h.. Ei meidän pitänyt ihan näin pitkää lenkkiä tehdä.. Mutta itse sain muistoksi rakon ja pari päivää menee rakkoa parannellessa ainakin..

Koirat kuitenkin olivat lenkin jälkeen oikein tyytyväisiä.. Windykin oikein käpertyi isännän syliin lepäämään. Ei yleensä viihdy kauaa sylissä.
Wilma meni nukkumaan heti kotona..

Lähdettiin siitä sitten pian hallille, kun itse menin tiedotustoimikunnan kokoukseen -> laitoin Wilmalle BOT-loimen päälle, niin seuraavana päivänä jaksoi taas hyvin mennä kovaa.
Lenkki tuntui olevan molemmille kuitenkin ihan ok. Lopussa Windy alkoi vähän väsyä.


Wilma aksaamassa 11.09.2012
Tiistaina sitten mentiin ensin lenkkeilemään, mutta tällä kertaa vanhemmat koirat jätettiin matkasta pois. Wilma jäi autoon ja Rontti/Mimmi jäi kotiin. Tehtiin siis junnujen kanssa vain lenkki.
Tuntui ihan siltä, että ne nautti vielä enemmän, kun ei ollut niitä pieniä mukana, kun ei tarvinnut varoa mitään..

Kaahottivat ihan hullun lailla..

HUPI JA WINDY
Windy ja Wilma pääsivät Tiinalle sisälle, kun Tiinan kanssa käytiin lenkillä otetut kuvat läpi. Windyllä taisi tuntua nämä kaksi lenkkiä, kun meni todella nopeasti nukkumaan.

Tiinalta lähdettiin hallille, koska oli Wilman pienryhmätreenit ja mä olin vastuussa treeneistä, koska Miia on sairaslomalla. Wilma meni Päivin kanssa todella hienosti, siis menivät yhdessä ekaa kertaa.

Tein itse Wilman kanssa kujakeppejä kokonaisina. Ensin mentiin leveämmällä kujalla ihan vain siksi, että viimeksi tehtiin vain puolikkaita..

WILMA teki kepit ihan todella mahtavasti ja todella hienolla vauhdilla. Vielä kun saadaan niihin harjoiteltua sisäänmenot ym. Treenattiin kauko-ohjausta aksassa, kun en itse pystynyt kunnolla juoksemaan..PÄIVÄN PARAS JUTTU oli saada kokonaiset kujakepit suunnilleen yhtä kapeaksi kuin viime viikolla puolikkaat..


Sitten vielä illalla Tiina tuli vähän etuajassa hallille ja kuvattiin vähän Windystä ja Wilmasta aksakuvia. Tiina kuvas ja mä yritin saada koirat etenemään haluttuun suuntaan..

Kuvasatoa vielä viime ajoilta..













7.8.2012

07.08.2012 Agia, trimmiä ja metsälenkkejä..

Windy ja Wilma ovat päässeet tekemään agilitya ja agilitya varten on treenattu muuallakin kuin hallilla.

Molempien kanssa on treenattu kontakti-asentoa (agikontaktiesteitä varten). Wilma osaa aika hyvin jo tarjota sitä pelkästä käskystä.Windylle ei ole vielä opetettu siihen käskyä...

Wilmalle tehdään näyttelynypintää nyt, eli nypitään 3 eri kerralla karvat. Wilman toinen trimmi oli tänään, jonka jälkeen taas kerran mentiin metsälenkille porukalla. TIINALLE iso kiitos Wilman trimmaamisesta ja nyppimisestä. 

Koirat vasemmalta lähtien:
Rontti, Mimmi. Hupi, Wilma & Windy

Hupilla ja Windyllä oli taas hauskaa juoksennella yhdessä.
Windy alkaa olemaan koko ajan paremmin hallussa ja nyt Wilma alkaa olemaan se, joka koko ajan yrittää olla tuhma. Ei meinaisi millään kuunnella, mutta heti kun tehdään jotain treeniä, niin ollaan todella hyvin kuulolla.

Nyt pitäisi ruveta miettimään mihin näyttelyyn Wilma ilmoitetaan..
Windyn olen ajatellut ilmoittaa joulukuun voittajiin, olisi britti-tuomari molempina päivinä. Ja koska muutenkin menisin melkovarmasti katsomaan, niin samantien voisin viedä Windyn sinne. Olen miettinyt myös, että ilmoittaisin molemmat koirat lokakuun Turun kansainväliseen näyttelyyn, mutta sitten se tarkoittaa melko varmasti, että Wilmaa ei ilmoiteta Erkkariin..

Ollaan treenattu aika paljon kontaktiasentoa viime aikoina, koska sitä esim. pystyy lähes joka paikassa treenaamaan.

Viime viikolla ei ollut vielä pienryhmätreenejä, niin tultiin tiistai illalla treenaamaan hallille. Wilman kanssa treenattiin kivaa rataa, jonka on tehnyt Tiina J., oli kivaa kokeilla kisaaville tehtyä treenirataa ja huomata, että me selvittiin siitä aika hyvin. Wilma osasi tehdä niisto-persjätön ja baklapin. Olin ylpeä Wilmasta ja sen vauhdista. Tiinalle kiitos, että jäi seuraksi.
Windylle tehtiin estehakua ja pieniä ratapätkiä. Nyt Windy osaa irrota putkeen ilman sen enempää ohjausta. Tiinalle kiitos, että ohjeistit meitä ja annoit uutta harjoiteltavaa.
Tiina myöskin meni Windyn kanssa pätkän ja sai Windystä todella kovaa vauhtia esiin. Myöskin Windy oppis backlapin.

Nyt mietitään mitä tänään treenataan.. Vähän kuvasatoa lenkiltä..

Hupi ja Wilma