12.8.2009

12.08.2009

Aloitimme yhdessä Kapun ja Anun kanssa Agilityn Turun Seudun Kääpiökoirien harjoituksissa. Vähän aikaa Wilmalla kesti ymmärtää mistä tässä on kyse, mutta kun oivallus tuli, niin sitten onnistuikin.. 

Muutamissa mätsäreissäkin on tullut käytyä ja tulokset näkee tuolta tulokset-sivulta, näyttelytulosten alta.. Mahdollisesti tänään mennään seuraaviin mätsäreihin harjoittelemaan. 

Olin itse esittämässä Wilmaa ekaa kertaa tuolla Turun Elonäyttelyssä ja tulokseksi saimme JUN ERI 3. Ja saimme Wilman isän omistajalta paljon hyviä neuvoja. 

Wilmalla on tällä hetkellä ongelmana mahdoton haukkuminen, voi olla murrosikää tai sitten jotain. Toivottavasti saadaan pian karsittua tuo ikävä tapa pois. 

Pohdimme tuossa, että voisi olla kivaa mennä ihan kisaamaan Helsingin koiranäyttelyyn 12.12. Voittaja 2009 ja 13.12. Pohjoismaiden Voittaja 2009 näyttelyyn. 

Kääpiösnautserikerhon toko olisi taas ensi viikolla alkamassa. Saa nähdä mennäänkö, luultavasti. Olen myöskin pohtinut meneväni yhteen koirakouluun Wilman kanssa treenaamaan arkitottelevaisuutta. Se voisi olla ainakin nyt meidän juttu. Katsotaan nyt jatkamme siitä sitten mihinkään. 

Mutta pakko saada tuohon neitiin jotain järkeä. Onneksi Minna Nellin omistaja on paljon auttanut ja antanut vinkkejä. Jokainenhan siitä hyötyy kun jokainen auttaa toisia siinä missä osaa. 

Mutta taas kirjoitellaan kuulumisia, kun ehdin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti