23.12.2011

Hyvää Joulua ja Koiramaisen ihanaa vuotta 2012!

Meidän perheen eka joulu, jonka olen itse aattona iltavuorossa..
Joulupäivänä aamuvuoro ja sitten pääsee viettämään joulua ihan rauhassa.



Samalla vähän päivityksiä..
Tänään Windy punnittu Karvakorvien vaa´alla ja painoi 10,6 kg.
Saivat Priiman kanssa leikkiä aikaiseksi karvakorvissa ja sitten Windy pääsi vielä tapaamaan pientä dalmatiankoira pentua Pippaa, joka oli hiukan päälle 8 viikkoa vanha.

Illalla Windy olikin aika väsynyt, kun tultiin kotiin.. Olihan meillä rankka päivä takana;
päivällä ensin metsään juoksemaan enimmät energiat pois. Isäntä sanoi jäävänsä autoon odottamaan, joten lähdin koirien kanssa metsään ja juoksivat ihan innoissaan.
Isäntä olikin tullut meitä vastaan jonkin matkaa, mutta koirat eivät tunnistaneet ja molemmat haukkuivat, kunnes tunnistivat.

Sieltä lähdettiinkin sitten sinne karvakorviin ja sieltä löytyi molemmille koirille joululahjat..

Sieltä jatkoin matkaa tuonne pentutreffaamaan ja sitten lähdinkin tekemään joululahja ostoksia. Ostoksien jälkeen kotiin paketoimaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti