17.9.2009

17.09.2009

Jälleen tällä viikolla oltiin Kääpiösnautserikerhon alaosaston järjestämässä toko-treeneissä.



Nurmikossa oli jotain ihania hajuja, kun ei meinannut seuraamisesta tulla mitään.


Ollaan oltu jo useamman kerran tällä viikolla sellaisilla 1,5 h lenkeillä ja välillä päästään jo ihmisten ohi haukkumatta, mutta ei yhdenkään koiran ohi ilman haukkumista.


Nyt alkaisi agilitya olemaan sunnuntaisin, joten saa nähdä mennäänkö nyt sunnuntaina.


Wilma nukkuu nyt tyytyväisenä, kun ollaan oltu ulkona vielä illalla ja onnistuttiin aika hyvin olemaan hiljaa. Onneksi ei tullut yhtään koiraa vastaan, ettei tarvinnut koko Karvetin kaikua kun neiti haukkuu illalla. Olisi kyllä hyvä mennä sinne agilityyn nyt sunnuntaina, kun muutaman viikon tauko jo tullut.


Ollaan oltu Kapun emännän kanssa katsomassa agilitykisoja, joista saa kivasti motivaatiota harjoittelulle, kun on jonkinlainen päämäärä mielessä.


Ostettiin muuten Turun Elonäyttelystä Wilmalle kevythäkki ja tykkää nykyään aika paljon nukkua siinä, kun sijoitin sen kotona meidän sängyn viereen, niin johan siellä on mukava nukkua..


Tammikuussa olisi suunnitteilla mennä johonkin oikein agilityseuraan pääsykokeeseen, jotta pääsisi oikein kunnolla pienryhmään harjoittelemaan. Toivotaan, että neidin tottelevaisuus saadaan siihen mennessä vähän paremmalle tolalle. No kaikki aikanaan. Saa nähdä päästäänkö joulukuussa Voittaja ja Pohjoismaiden voittaja näyttelyyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti