25.3.2010

25.03.2010

Agilitytreenit oli tänään ja taas ihanat treenit.


Oma kouluttajamme oli paikalla ja otettiin A-estettä jokainen kouluttajan kanssa ja oman tason mukaan joko hyödyntäen kouluttajaa apuohjaajana tai sitten ei. Mutta ainakin itse vielä treenaan A-estettä apuohjaajan kanssa, jotta varmasti saadaan tulevaisuudessa hyvät ja varmat kontaktit.
Sitten otettiin radan pätkää ja se oli mielenkiintoinen. Radan ekana esteenä oli rengas, jossa Wilma ei sitten enää osannutkaan mennä oikeasta reiästä, vaikka olimme tehneet juuri puoli tuntia aikaisemmin itsenäisesti saman, mutta ei onnistunut enää kouluttajan katsoessa.


(Radat itselleni muistiin: hyppy, putki, hyppy, hyppy, putki ja hyppy sekä toinen rata hyppy, hyppy, putki, hyppy, putki ja hyppy). Oli mielenkiintoinen harjoite. Kouluttajan kanssa aina yhdessä mietitään, milloin riittää Wilman vuoro harjoitella, kun ei voi tehdä samaa montaa kertaa tai kiinnostunut lopahtaa. Treenien pitää olla Wilman mielestä erilaisia ja samallakin treenikerralla tehdään vain erilaisia harjoitteita eikä toisteta samaa montaa kertaa.


Kun Wilma pääsee tekemisen makuun, niin sitten menee todella hienosti ja hyvin kunhan minä osaan vielä ohjata. Mutta tällä kertaa kouluttaja kehotti tekemään este treeniä, koska rengas ei meinannut millään onnistua. Mutta hyviä itsenäisiä harjoituksia tehtiin tänään.


Toukokuussa kuulemma tulee ulkoesteet pihalle, jolloin pääsemme tekemään treeniä myös ohjattujen treenien lisäksi. Kesäkuussa saamme varmaankin sitten hankittua avaimet hallille, jolloin viimeistään ruvetaan käymään treenaamassa vähän useammin sekä tarjotaan Wilmalle hupiagia ajoittain, kun menee oikein innolla, kun saa juosta oman mielen mukaan esteitä.


Koirille ja ihmisille haukkuminen on jotenkin päivästä kiinni tällä hetkellä. Välillä mennään ihmisten tai lastenkin ohi hiljaa ja varsinkin jos ovat hiukan sivussa eivätkä noteeraa meitä ollenkaan.


Kieppi-temppua on alettu nyt vähän enemmän treenaamaan enkä ole vielä kokonaan päättänyt käskyjen lopullista muotoa, mutta teemme nameilla johdattaen harjoitteena näitä. Tulee kyllä hyväksi tempuksi agilitya ajatellen, kun siinä koiran pitää "taittaa" itseään hiukan kääntyäkseen tarpeeksi nopeasti.


Myöskin olemme muutaman kerran kokeilleet miten opettelemme oravaistumista.


Myöskin tehdään vanhoja juttuja kuten give me five sekä tassujen antoa.


Sivu-käskyn Wilma osaa upeasti jos tahtoo joskus muut asiat kiinnostaa enemmän kuin puhtaasti sivulle tulo.


Sitten myöskin ollaan tehty istu-seisomaan-maahan harjoitteita. Taitaa olla aika taas ruveta uudelleen vahvistamaan maahan käskyä, koska ei meinaa aina onnistua


Seiso-käskyyn olemme saaneet paljon onnistumisia kylläkin namin/lelun avulla. Lelu palkka onnistuu, kun ollaan ensin leikitty jollain kivalla lelulla kunnolla ja sitten otan lelun itselleni ja annan jonkun käskyn ja sitten annan lelun takaisin.


Myöskin lelusta irroittamista ollaan harjoiteltu ja tänään itse asiassa agitreeneissä jopa kuunteli kun käskin irroittaa lelusta.


Eteen-käskyä olemme harjoitelleet ruokakupin avulla ja myöskin käskyn alta vapautusta eteen käskyyn. Eli laitan ruokakupin keittiön lattialle ja vien koiran käskyn alla eteiseen oven eteen ja käsken sivulle istumaan josta annan käskyn eteen; ajoittain koira lähtee kovalla vauhdilla kupille ja välillä hitaammin.


Ajattelin mennä viikonloppuna seuraamaan TOKO-koetta TSAU:n hallille.


Palailen taas kirjoittelemaan myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti