11.4.2013

11.04.2013 Aksaa, tokoa ja ym.

Wilma ja Windy on käyneet nyt ahkerasti treenaamassa.

Wilman tekemisen into ei laske vaikka tehtäisiin toistoja miten.
Tätä varten töitäkin on tehty paljon.. Miialle iso kiitos, kun päästiin sun ryhmään -> ollaan edetty iso harppaus sen jälkeen.

Itse olen yrittänyt liikkua edelleen. Salikäynnit ovat vähän vähentyneet, kun on aina mukamas kiire johonkin.

Wilman kanssa ollaan nyt treenattu kontakteja ja niissä pysähtymistä vaikka itse menisin millaista vauhtia tahansa. Wilma alkaa kestämään tosin hyvin häiriötä.

Maanantaina Wilma oli Miian lainakoirana treeneissä ja tosi hyvin lähti Miian kanssa tekemään. Wilma lähtee kenen tahansa matkaan, kunhan on hänen lempilelu palkkana ja näyttää sitä.

Windyn kanssa ollaan edelleen naksutettu merkkiä ja ajoittain vain yrittää syödä sen.

Tiistaina treeneissä kävi molemmat koirat ja molemmat työskenteli hienosti.

Itselläni on kunto kasvanut ja painoa on hiukan tippunut. Nyt pitäisi taas ottaa itseään niskasta kiinni ja taas alkaa käymään pitkillä lenkillä.
Nyt ollut niin paljon töitä ja treenaamista, ettei ole pahemmin ehtinyt salille. Joskus on levättäväkin.

Odotan innolla, että Windy saa kunnon valjaat, jotta päästään tekemään kunnon kävely/juoksulenkkejä.


Eilen keskiviikkona oli mulla vapaapäivä ja päivästä otettiin ilo irti..
Lähdettiin Miian kanssa hallille ja tehtiin Windylle hyppytekniikka ja korkeuden arviointia. Tehtiin myöskin keinun rämäyttelyä.

Sitten pääsi Wilma treenaamaan keppejä ja teki ihan tosi hienoja sisäänmenoja. Wilma oli ihan liekeissä. Lopuksi vielä Windykin pääsi tekemään keppejä.

Nyt vain pitäisi ehtiä treenaamaan hallille keppejä itsekseen sekä keppejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti