22.4.2011

21.04.2011 Juoksut ja kotitreeniä..

Wilmalla alkoi juoksut viime la ja onneksi aloitti vasta nyt, koska isäntä on kotona lomalla 2 viikkoa.
No nyt ollaan sitten treenattu tottelevaisuutta ja ylipäätänsä ohjeiden kuuntelemista.
Välillä ulkona kuunnellaan todella hyvin ja sivulle tulo on nykyään aika hieno.

Nyt kaikki hajut on niin  mielenkiintoisia, ettei kiinnosta kuunnella välillä yhtään.

Tänään oltiin emännän äidin ja emännän kanssa metsässä ja vähän harjoiteltiin agilityn tyyppisiä juttuja metsässä.

Nyt katsellaan mitä ruvetaan opettelemaan taas uusia juttuja.





Wilma ja Nelli Tuorlan ulkoilupäivässä.

14.4.2011

14.04.2011 Epäviralliset agilitykisat ATT:llä!

Tänään oli ATT:n epäviralliset agilitykisat ja möllien tuomarina hyppyradalla oli Esa Lehdistö, joten toivoin, ettei Wilman juoksut ala ennen niitä. Koska Esan radat on yleensä mielenkiintoisia ja haastavia vaikka ovatkin hyppyratoja.


Wilma varasti lähdössä ja emännällä meni pasmat hetkeksi sekaisin. Kuitenkin meni ihan ok, siihen nähden, että 5 virhepistettä. En viitsi Wilmaa vielä kisatilanteessa palauttaa varastamisesta, koska kuitenkin niin alussa on tuo lähdössä pysyminen, että nyt vaan oli liian haastavaa. No siitä putkeen lähetyksestä tuli virhe mitä epäilin jo rataan tutustuessa. 
Wilma teki todella mahtavasti ja kääntyi joka käännöksissä hyvin. Seurasi ohjausta todella tarkkaan. 
Ennen putkea oli takaakierto hypyllä ja aika paljon piti itse kääntyä, että sai koiran ohjattua putkeen ja itse käännyin liikaa ja koira seurasi ohi ohjausta, jonka takia tuli 5 vp. Mutta tätä osasin jo odottaakin. 


Loppu menikin hyvin meille sujuvaan tapaan ja ajassa oltaisiin tultu kakkoseksi, jos ei olisi tullut sitä ohjausvirhettä putkelle.
Mia sanoi, että muuten meni todella hyvin rata. Sekä sanoi, että Wilmalle lähtötilanne taisi olla liian vaikea.

No ei saa liikaa vaatia. Wilma tekee muuten todella mahtavasti. 




Jos ensi viikollakaan ei tule juoksuja vielä, niin ajattelin ottaa tehotreeniä ja käydä useamman kerran viikon aikana treenaamassa, kun ei ole ohjattuja treenejä. Treenien pitäisi sisältää keinun paukuttamista sekä kujakeppejä ainakin sekä kontaktien treenaamista, niin, että sinne mennään vain ohjauksesta sekä yksittäisten erilaisten esteiden palkkaamista namialustalla.
Myöskin ihan taas hupitreeniä välissä.

Sunnuntaina onkin viimeisen kerran snautseri-pinseri alaosaston agility. Ajattelin mennä katsomaan ja ehkä yritän kokeilla kuvaamista omalla pokkarilla. 
Olisi kivaa, jos jostain voisi vuokrata digijärjestelmäkameroita, niin voisi aloittaa harjoittelun ja kokeilun ennen oman ostamista. Myöskin oma videokamera pitäisi hankkia jossain vaiheessa.


Wilmasta vähän lisää kuvasatoa..


Taitaa olla meidän lähimetsän kiipeämiskivi, kun treenataan juoksujen ajan ihan vain huviksi puiden, puskien kiertämistä sekä a:n ja puomin korvikkeeksi kiivetään kivelle. Ei meillä voi olla liian tylsää treenitauolla. Mutta tehdään kaikkea kivaa ja ei liikaa. Tokoa treenataan usein juoksujen aikaan lenkeillä.




Tästä kuvasta on aikaa aika paljon, mutta jotenkin vaan niin tyypillinen Wilma kotona.

Wilma on ihan innoissaan Anun luona. 
Wilma, Ronja ja Nelli metsälenkillä. Yritettiin ottaa kuvia koirista tai oikeastaan halusin Nellistä ja Ronjasta uuden kuvan meidän kaveri sivulle.

12.4.2011

12.04.2010 agia + harmittelua..

Sunnuntaina olin alaosaston agissa kouluttamassa ja Wilman kanssa näytimme aloittelijoille mitä on tarkoitus tehdä sekä kokeiltiin mennä osaavien rata..
No osaavien radalla tajusin kuinka paljon kontaktit vetää Wilmaa puoleensa. No käskyttämällä oikein paljon sain koiran sinne minne tahdoin ja lopulta jollain tavalla saimme jollain lailla radan tehtyä.


No hallilta lähtiessäni ajamaan pois soitin "hätä/kriisipuhelun" meidän agilityseuran yhdelle kouluttajalle ja tiedustelin mitä tehdään nyt. No keskusteltiin siinä puhelimessa jotain ja sovittiin, että nähdään ti hallilla ja katsotaan oikein kunnolla mikä on homman nimi.




No tänään sitten menin suoraan töistä Wilman kanssa hallille, siis Wilma oli mulla töissä mukana. Ja Mia sanoi mitä mennään ja teki sitten suunnitelman, että mitä tehdään Wilman kanssa jatkossa.
Mia ohjeisti tekemään muillekin esteille namipalkkausta kupista sekä hallintaan otosta palkka nyt alkuun aina. Eikä palkata jos ei olla ohjattu kontakteille vaan sitten odotetaan, että koira tulee sieltä pois. Eikä myöskään mennä kädellä ohjaamaan sitä alas sieltä. Mia oli tyytyväinen Wilman kontakteihin. Tämä ei ole onneksi ehtinyt pilata meidän mahtavia kontakteja. Wilma osaa tehdä täydelliset kontaktit sekä A:lla että puomilla.


Keinua ei ehditty nyt harjoitella, eikä muistettukaan.
Wilma on nyt vähän pulskistunut, mutta toisaalta Wilmalla on taas tulossa juoksut, kun se on paksumpi. Sekä Wilmalla on 8 kk vanha turkki, joka on pitkä.


Tokoiltu on sunnuntaina yhdellä kentällä ihan hetken ja aivan mahtavasti toimii nyt koira.
Olen niin iloinen kun Wilma haluaa nykyään työskennellä kanssani.


Torstaina on epäviralliset kisat meidän seuralla, joten sinne hyppyradalle..
Täytyy pyytää nyt Miia sitten katsomaan meidän radan ja paikalle rataantutustumisen ajaksi, kertomaan ehdinkö tehdä johonkin kohtaan jonkun ohjauksen vai en.


Myöskin voisi ottaa videokameran mukaan..Toivottavasti Tiina tulisi kuvaamaan, kun muuten menee niin hankalaksi.


No nyt ruvetaan Wilman kanssa sitten treenaamaan niin kauan ahkerasti, kunnes tulee juoksut, joita olen odottanut kohta 1,5 kk.

7.4.2011

07.04.2011 ohjatut agitreenit..

Ohjatut treenit oli ihan kivat, mutta juuri irtoamaan ja estehakuiseksi koiraksi rata oli aika vaikea. Wilma on nyt keksinyt, että kontaktit on kivoja ja niihin kannattaa mennä, sekä se, että tekee melkein aina oikein kontaktit. 


Wilma vaan keksi mennä koko ajan A:lle eikä meinannut millään mennä putkeen. No lopulta saatiin menemään putkeen ja saatiin koira toimimaan siten kun radalla oli tarkoitus. 


Otettiin sitten muutaman kerran niin, että lähetin putkeen ja kouluttaja palkkasi heti putken jälkeen. 
Toisella radan pätkällä sitten sain koiraan paremmin haltuun, kun ei kuunnellut.. Mutta kouluttaja kehui kuinka hyvin Wilma osaa kääntyä ja toimia, kun tietää mitä piti tehdä. 


Mutta se mistä olen todella tyytyväinen on Wilman nykyinen työmotivaatio parhaimmillaan.. Kestää jopa 4 toistoa samaa juttua, mitä ei aikaisemmin ole pystynyt tekemään. Vaan on yleensä jo toisen kerran jälkeen "kyllästynyt".. 


Nyt yritetään päästä meidän tavoitteeseen ja täytyy yrittää käydä treenaamassa nyt mahdollisimman paljon. 
Varsinkin kun tiedän, että kontaktit onnistuu aika hyvin radalla. 
Katse on kohdistettu sinne elokuun lopun tavoitteeseen.. Saa nähdä pystytäänkö niin paljon treenaamaan, että silloin ollaan kisavalmiita.


Pitäisi mennä jossain vaiheessa uudestaan Miian kanssa treenaamaan, jotta saataisiin keinukammo kuntoon.

6.4.2011

06.04.2011 tokotreeniä ym. aktivointia..

Olin matkalla partiokokouksesta kotiin ja miettisin mitä voisin tehdä, jotta saisin tältä päivältä Wilmaa aktivoitua ja tehtyä jotain järkevää. Sitten sain ajatuksen, että jos löydän sopivan rauhallisen tyhjän parkkipaikan, niin voisimme harjoitella ulkona tottelevaisuutta ym. vastaavaa.

No löysin raisiosta sopivan parkkipaikan, siis meinasin ensin mennä yhteen puistoon, mutta puistoon olisi pitänyt mennä koirapuiston ohi (puistossa koiria), joten ei innostanut ja siinä lähellä oli sopiva parkkipaikka toisenlaiseen treenaamiseen.

Harjoiteltiin kaukokäskyjä (istu-maahan) olin varmaan 3-4 metrin päässä arviolta, aivan mahtavaa työskentelyä Wilmalta, jonka kanssa emme ole harjoitelleet kyseistä ulkona varmaan koskaan (siis kodin seinien ulkopuolella).

Sitten harjoiteltiin ihan paikallaan pysymistä istuen ja maaten. Nyt löytyy Wilmalta motivaatiota tokoilemiseen. Ei muuta kuin nyt treenataan sopivasti aina välillä tokoa. Seuraaminen pitää jollain tapaa opettaa paremmaksi; on liian väljää.
Sitten pitää ruveta harjoittelemaan jääviä liikkeitä pitkästä aikaa.
Paikkamakuu varmaan onnistuu jo, kunhan vielä jossain vaiheessa testataan sitä.
Sitten täytyy yrittää ruveta treenamaan useampaa juttua ilman välissä annettavaa palkkaa...mutta vasta sitten kun motivaatio on koiralla kohdallaan.

Mutta olin todella tyytyväinen koiran eiliseen työskentelyyn.

Huomenna taas

4.4.2011

04.04.2011 omat agitreenit ja muuta..

Eilen oltiin itsenäisesti treenaamassa illalla, kunhan oli ensin pitämässä snautseri-pinserialaosaston agilitykoulutusta. 

Kapu oli meillä hoidossa la-su ja koirat leikki paljon yhdessä ja Kapu vihdoin ja viimein malttoi aika hyvin rauhoittua meillä. Kapu on ajoittain aika hassu ja vähän liikaa roikkuu jaloissa.. Siis vaikka pysyy asunnossa, niin pääsäntöisesti Kapu pysyy metrin säteellä. Joka on aika rasittavaa ajoittain, jos yrittää tehdä jotain. 

No su illalla olin ensin kouluttamassa ja sitten mentiin omalle hallille treenaamaan.. Wilma oli ihan mahtava. Hyppää renkaankin vaikka vinossa ja pahoistakin kulmista osaa hakea oikean suoritusvälin. 
Samoin on pöytä, joka on ihan mahtava. Nytkin tiesi heti mitä piti tehdä ja odotti pääasiassa lupaa lähteä uudelleen liikkeelle. Wilma on jo oppinut merkkaamisen, koska ihan mahtavasti tulee merkkauksesta hypyn yli ja itse pääsen ajoissa liikkeelle ohjaamaan eteenpäin. 

Putkelta osasi irrota pöydälle todella mahtavasti ja pystyi pysähtymään, vaikken hidastanut Wilman vauhtia ollenkaan ja itse jäin jälkeen, ei katsonut ollenkaan missä olin ennenkuin oli pöydällä.
Putkelle kestää takaleikkauksen sekä hypylle. Muita esteitä en ole vielä kauheasti testanut. Kepeillä ollaan joskus testattu ja pääasiassa kestää sielläkin, ainakin jos palkka on lopussa.

Vauhti oli ihan mahtavaa ja jaksoi todella hyvin, kun kokeilin uudestaan muutaman kerran yhtä ohjausta. 
Nyt  haluaisi itse oppia ohjaustekniikoita, kun koira alkaa jaksamaan niiden treenausta. 
Jos Anne tai Miia tai Niina jaksaisi joskus vähän opettaa niitä ja millaisessa tilanteessa niitä käytetään. 

02.04.2011 Ohjatut agitreenit..

Torstaina (31.03.2011) oli tällä kertaa sijaiskouluttaja Niina Närhi ja tehtiin tehokkaat käännökset harjoituksia. Wilma normaaliin tapaansa taas kääntyi siivekettä viistäen ja kääntyy tehokkaasti vaikka itse olin jo kauempana hypystä ja silti hyppäsi.

Wilma oli ihan mahtava paitsi, että mutka putkeen ei meinannut taas jostain syystä mennä. No Niina taas järkevästi antoi ohjeita mitä sitten harjoitellaan, koska muuten harjoitus meni ihan hyvin, ainoastaan se mutka putki oli nyt jostain syystä liian vaikea tai siinä oli jotain miksi ei meinannut sinne mennä.

On kotona ja lenkeillä todella tottelevainen.

27.3.2011

27.03.2011 Agia, sairastamista jne.

24.03.2011 Oli ohjatut treenit..
Olin edelleen itse kipeänä ja yritin päästä työkuntoon illaksi, joten Anu treenasi Wilman kanssa sekä jäähdyttelykoirat.
Rata oli ihan hauska ja Wilmalla hiukan keskittymisvaikeuksia. No kuitenkin teki ihan mahtavasti. Kontaktit teki niinkuin kuului; no välillä tietenkin meinasi lähteä liian aikaisin kontaktilta.
Loppujen lopuksi kuitenkin ihan hyvä suoritus Wilmalta, jonka kanssa ei oltu tehty oikein paljoa mitään, kun emäntä on jo toista viikkoa kipeänä. No olen tietenkin koittanut pientä kotiaktivointia tehdä.


Sitten treenien välissä Wilman kanssa mentiin paukuttelemaan keinua Miian ohjeiden mukaan. Kun Wilma tajus mistä saa namia, niin sehän oli hauska temppu.


No lopuksi oli vielä välistä veto harjoitus, jonka Anu halusi harjoitella ja kysyi saako tehdä Wilman kanssa....no saa tietenkin... No se vaan on niin hauskaa, kun Anu tajuaa kerran tehtyään harjoituksen, että ainiin...Wilma kääntyy todella hyvin.
Pahvilaatikot ja maitopurkit on ollut meillä nyt aktiivisessä käytössä sekä aktivointipallo. Joskus aikaisemmin kokeilin Wilmalle aktivointipalloa ehkä pentuna tai n. vuoden vanhana, mutta silloin ei tajunnut koko pallon jujua.
No nyt tiesi heti mitä täytyy yrittää, että saa namit ulos pallosta.



Ystävällisesti la illalla Anu toi meille lainaan aktivointipelejä sekä yhden erilaisen aktivointilelun. No Wilma tykkää aktivointipeleistä, kunhan ymmärtää mitä siitä halutaan.
Ekan kanssa ei oikein jaksanut keskittyä eikä tuntunut keksivän miten saa namit sieltä.

Toinen olikin sitten enemmän Wilman mieleen ja se oli hauska.. Sen jaksoi suorittaa ja tehdä. Tehtiin sitä kaksi kertaa ja neiti tykkäs. Aivojen käyttäminen on Wilman mielestä kivaa.

Talven kuvasatoa..

















23.3.2011

23.03.2011 Agia, sairastamista jne.

19.03.20111 Lauantaina kontaktikurssi Kouluttajana Miia Anttila
Mentiin kuitenkin kurssille ja onneksi mentiin. Vaikka itselläni olikin vähän vaikeuksia pystyä juoksemaan ja antamaan käskyjä sekä yskiä välillä. 


Miia yllättyi Wilman kontakteista; ja piti sanoakin Miialle, että ollaan edistytty aika paljon siitä, kun ilmoittauduin kontaktikurssille.
Ollaan nyt menty kontaktit osana rataa nyt 4 harjoituskertaa ja joka kerralla mennyt aika hyvin. Välillä tultu hiukan liian kovalla vauhdilla, mutta kuitenkin hyvin ja aina palautuksesta pysynyt kontaktilla. 
Ollaan tähän saakka menty kontakteja tartan-esteillä, joten nyt oli puuesteet ja ei aina osannut hidastaa loppuun, joten ei ehtinyt jarruttaa riittävästi, että olisi pysynyt kontaktilla.
Miia sanoi, että jotain lihaksista, mutta en ihan kaikkea kuullut, joten täytyy tiedustella Miialta myöhemmin uudestaan asioista.. 

Sitten treenattiin keinua, jossa Wilma pelkäsi aika paljon. Miia ehdotti, että annetaan Wilman itse rämäytellä keinun päätä alas ja saa siitä palkkaa, joten siitä tehdään Wilmalle temppu..
Sitten Wilma leikki hetken Miian kanssa vetolelulla. 

Itse olen siis ollut nyt yli viikon flunssassa, niin ei myöskään ole paljoa päästy ulkoilemaan eikä nauttimaan kevätilmasta. Sunnuntaina oltiin kyllä lenkkeilemässä rauhallisella tahdilla. Maanantai ja tiistai on mennyt ihan kotona levätessä, jotta to pääsisi töihin. 


Tiistaina Anu ystävällisesti otti Wilman mukaansa metsälenkille leikkimään kavereiden kanssa.
Kotiaktivointia ollaan myös harrastettu, koska tekemistä pitää neidille keksiä.. Joten tyhjiä pahvipakkauksia, joihin laitettiin namia on tuhottu ja Wilmalla on ollut hauskaa niitä repiessään.



Katsotaan mennäänkö huomenna treenaamaan.. Täytyy varmaan tiedustella, että treenaako Anu Wilman kanssa taas, jos on joku juoksurata. Itse voin sitten tehdä jotain tekniikkajuttuja Wilman kanssa. Mutta en ehkä vielä huomenna viitsi kauheasti juosta, kun se kuitenkin saa aikaan kauheat yskänpuuskat.

18.3.2011

17.03.2011 ohjatut treenit.. Anu ohjaa Wilmaa..

Itse tulin kamalaan flunssaan tiistaina ja olin ihan tuskissani, että en halua jättää oman sairastelun takia ryhmätreenejä väliin ja tehtiin Anun kanssa sopimus, että jos on juoksutreeniä, eli suoraa pitkää rataa, niin hän treenaa Wilman kanssa ja jos taas on muutaman esteen juttuja, niin ehkä treenaan itse. 

No rata oli tietenkin sellainen juoksurata, joten Anu meni Wilman kanssa kaksi kertaa radan.Wilma teki ekalla kierroksella aika hyvin, kontaktin, mutta lähti hiukan ennen pois ennenkuin Anu ehti vahvistamaan. Siitä sitten matka jatkui ja pöytä meni upeasti. Wilma kuunteli upeasti ohjeita. Sitten Anu ja Wilma menivät eri lailla radan yhden pätkän, kun me ei mennä vielä keinua eikä keppejä (tavallisia) osana rataa, vaan menivät uudestaan pöydän ja yhden hypyn ja loppurata sitten sama kuin muillakin.. 
Wilma oli ihan innoissaan. Toisella radalla Wilma teki aivan mahtavan kontaktin A:lla ja pöydänkin suoritti todella upeasti. 

Olin todella tyytyväinen Wilman toimintaan.

ANULLE KIITOS WILMAN KANSSA TREENAAMISESTA JA LENKITTÄMISESTÄ!!!

Sitten vielä lopuksi tehtiin hyppytekniikan perussarjaa ja itse tein tämän Wilman kanssa, koska ei tarvinnut oikein liikkua minnekään. Wilma teki nätisti ja keskittyen. Kouluttajammekin sanoi, että Wilma tekee tarkkaa työtä ja keskittyen. Teki pari ylimääräistäkin kertaa, tulemalla hyppysarjan takaisinpäin. 

Toivottavasti itse tervehdyn hiukan ennen lauantaita, koska meillä on Wilman kanssa Miia Anttilan Kontaktikurssi ja olen odottanut sitä innolla, niin sinne mennään vaikka pää kainalossa.

Nyt tosiaan tavoitteena olla kisavalmis elokuun lopussa. Joten Miian koulutuksen jälkeen ruvetaan työstämään keinukammoa oikein kunnolla sekä treenaamaan keppejä usein ja ahkeraan..
Haluan saada meidät kisavalmiiksi ja päästä Wilman kanssa kisaamaan.. Vaikka kyllä tiedän, etten sinne mene ennenkuin Wilma on oikeasti kisavalmis. Wilman motivaatio on niin hatara ollut, että en saa pilata hyvää tunnelmaa radalla ja korjata, jos tulee virhe. Vaan sitten täytyy yrittää vain tehdä loppurata hauskaa pitäen.. Niin ettei koira huomaa tehneensä virhettä. Koska suurimmaksi osaksi virheet tulee minun toimesta ei Wilman, koska Wilma seuraa ohjausta upeasti. 
Tosin tänään namialustan ollessa lähellä lähti sinne.. Hyvin tyttö osaa eteen lähtemisen/palkalle lähtemisen, jos vain namialusta näkyy. Nyt ei tosin ollut tarkoitus mennä namialustalle.

No lauantaina uudet kujeet toivottavasti.