4.9.2010

04.09.2010 Ohjatut toko ja agi, sekä metsälenkki ja omatoimi tokoa

Keskiviikkona oltiin treenaamassa TOKOa ja meni aika hyvin.
Otettiin seuraamista, luoksetuloa, liikkeestä maahanmenoa ja liikkeestä seisomaan jäämistä. Meni ihan ok meidän tasoon nähden. Sitten treenattiin paikallamakuuta lyhennettynä ja vähän tehtiin temppuja.
Wilmalla oli hyvä vire tekemiseen ja ajoittain pystyin pitämään vapaana.
Puhuttiin siitä, että oltaisiin mahdollisesti jossain vaiheessa menossa kilpailemaan.

Torstaina oltiin ohjatuissa agilitytreeneissä ja oman kouluttajamme kanssa.

Ensin treenattiin puomia erikseen.ja Marjan kehotuksesta kokeiltiin Wilman kanssa ilman hihnaa ja onnistui täydellisesti. Nyt ruvetaan vain harjoittelemaan enemmän, jotta saadaan se onnistuneeksi ja varmaksi myös osana rataa.

Oli kiva rata ja Wilma teki todella hyvin sekä seurasi upeasti ohjausta. Meni aina minne pitikin. Marja kehoitti opettamaan varsinkin minikoiraa hyppäämään pituus vinoon, jotta säästää aikaa ja metrejä koiran liikkeestä, jotta radasta tulisi mahdollisimman sujuva ilman turhia kierroksia.
Radalla opeteltiin erilaisia käännöksiä ja ohjausta.
Wilmalla oli niin hyvä vire pitkästä aikaa ulkokentällä treenattaessa, että olin ihmeissäni.

Ekan radan lopuksi oli A-este, joten me lopetimme radan sitä ennen ja teimme A:n erikseen hihnalla. Sekin meni aika hyvin, tosin vaatii vielä vahvistusta, mutta vain treenaamaan.

Seuraava este jota ruvetaan kunnolla treenaamaan on keinu, jonka aion opettaa ajan kanssa ja rauhassa.

Perjantaina eli eilen oltiin illalla Anun ja Kapun kanssa treenaamassa itsekseen tokoa, kun saatiin Taijalta toko-hyppy lainaksi. Sen lisäksi treenasin merkkiä ja ruutua, yritin tehdä treeneistä hauskat, kun ei aina oteta niitä samoja seuraamisia ja jätättäviä liikkeitä.
Wilma oli ihan mahtava. Kerran pysyi käskyn alla istumassa kun ihminen käveli ohi parin metrin päästä.
Se on jännää, kun ollaan kentällä treenaamassa ja kentällä on paljon tilaa sen lisäksi missä me treenataan. niin eikö ihmiset voi hiukan kiertää, ettei tarttisi mennä ihan meidän treenamisen keskeltä ja keskeyttää pahasti jotain liikettä mitä harjoittelee.

Tänään mennään illalla treenaamaan agia omana treeninä ja siitä tulen kirjoittamaan taas jossain vaiheessa. Ja huomenna on kimppalenkki käppänäporukalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti