16.9.2010

16.09.2010 TOKO ja agi

Eilen keskiviikkona oli toko ja tänään agi.

Eilen tokossa oli paikalla kaksi kouluttajaa sekä kaksi koulutettavaa.
Otettiin sitten ihan muutamia juttuja, kun oli märkää ja meitä oli niin vähän paikalla.
Seuraamista, hyppyä ja luoksetuloa. Kaikki meni ihan ok.
Ekalla seuraamisella ei mennyt kovin hyvin, mutta toisella meni. Pitää muistaa kehua koiraa matkan aikana, siis treeneissä.
Hyppy meni hienosti ja HOP-käsky on opittu, joka on tokohypyn käsky. Muutaman kerran jäi hienosti jopa seisomaan hypyn taakse. Vielä en ole treenannut sitä, että menisin pääsisin viereen seisomaan.
Hyppy meni jopa ilman käsiohjausta, siis meni pelkällä käskyllä.
Luoksetulo meni aika ok. Wilmalla taitaa olla tarvetta muutaman päivän huiliin, alkaa olemaan sen verran väsynyt ja keskittyminen rakoilee.
Kerran karkasi, mutta toisella kerralla ärähdin kunnolla niin koira pysähtyi ja palasi luokse.

Agissa oltiin tänään sillä kentällä, joka on Wilmalle kaikkein vaikein, koska siellä on liian monta reunaa mistä voi tulla joku häiritsemään kentälle. Onneksi ensi viikolla ollaan siinä toisella ulkokentällä. 
Tehtiin takaakierto harjoituksia ja meni aika hyvin Wilman kanssa.
Oli hyppy-takaakierto hyppy-hyppy-takaakierto hyppy, jonka jälkeen valssattiin ja mentiin putkeen.
Wilmalla on aivan mahtava takaakierto opittuna ja se saattaa sen tehdä todella kaukaata.

Sitten otettiin vähän suoraan menemistä, jossa oli hyppy-putki-hyppy-mutkaputki-hyppy-hyppy-rengas-hyppy. Taidettiin jäädä kaikki takkuamaan sitä rengasta, koska se oli vähän vaikea, kun jäätiin koiralle jälkeen ja tultiin siihen kohtaan kovaa.

Viimeisellä pätkällä (joka me jätettiin väliin) oli sama alku kuin äskeisellä, mutta siitä jatkettiin mutkaputken jälkeen eri suuntaan ja mentiin muuri sekä eka hyppy.

Kävin sisällä tekemässä Wilman kanssa vähän hyppyjä ja putkia, sekä kokeilin sisällä renkaalla vähän samaa vaikeusastetta kuin mitä oltiin juuri treeneissäkin tehty.
Marja antoi harjoitteluksi sitä, että tehdään rengasta eri vauhdeilla ja eri lähestymiskulmista.

Nyt Wilma on ainakin väsynyt ja saakin levätä tässä pari päivää ihan rauhassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti