30.9.2010

30.09.2010 tokoa ja agia

Eilen oli viimeiset ohjatut toko-treenit sekä Wilman 2-vuotissyntymäpäivä. 

Tokoilemassa tein ensin itsenäistä treeniä ja sitten paikalle tuli kaksi koulutettavaa eikä koulutuksen pitäviä kouluttajia, joten aloitin itse kouluttamaan.
Itsenäisesti harjoiteliin vähän hyppyä ja otettiin seuraamista.

Koulutin sitten niille kahdelle seuraamista ja hyppyä. Seuraamisessa pysyy upeasti kontakti, kun puhun Wilmalle ja Wilma saattaa lenkillä tarjota sivulla kontaktissa kävelyä namien toivossa ja aina silloin saa siitä palkan. Jotta vahvistuu, että siinä kannattaa kävellä ja olla kontaktissa.

Illalla Wilma sai Anulta lahjan ja kotiin päästyämme sai synttärin kunniaksi maksalaatikkokakkua koristeltuna nameilla. Ei kyllä syönyt koko maksalaatikkoa.

Tänään oli agilitytreenit ja oli kolme harjoitetta. Aivan mahtava vire Wilmalla. Oli ekaa kertaa talvikentät, eli hallissa 3 kenttää. Vähän Wilmaa stressasi se, että pienemmällä kentällä oli kaikki koirat niin lähellä, kun suunnilleen kaikki muut pitää koiraa hallissa koko meidän ryhmän ajan paitsi me Anun kanssa. Siinä vain tila on aika vähissä ja kun kierrokset nousee niin  kaikki koirat reagoi todella herkästi.

Ensin harjoiteltiin keinua säädettävällä keinulla ja 5 toiston jälkeen Wilma tuntui oppineen jo hiukan keinun periaateita.

Sitten otettiin rataa, jossa mukana oli kepit/kujakepit, eli meidän tapauksessa kujakepit. Wilma teki aivan mahtavaa työtä tässäkin harjoitteessa ja huomaa, että Wilma hakee itsenäisesti kepit todella hyvin, kun sille antaa siihen mahdollisuuden. Keppien jälkeen tuli tiukka käännös putkelle, mutta sekin meni hienosti. Sitten oikeastaan kaikki meni hyvin, paitsi kun Wilma varasti lähdöstä. Mutta muuten työskentely aivan mainiota. Siis tähän keppi, hyppy, putki radalla oli yhteensä 7-9 estettä. 

Sitten harjoiteltiin rengasta ja putkea sekä putkestä renkaalle menoa, aivan mahtavaa työskentelyä tässäkin Wilmalta. 

Lopuksi mentiin vielä itsenäisesti keppirataa ja aivan mahtavan hienosti hakee kepit.
Ajattelin, että seuraavaksi täytyy alkaa harjoittelemaan sitä, että koira tekee kepit eikä häiriinny, että itse liikun sivusuunnassa kauemmaksi. Tosin silloin täytyy varmaan olla palkka siellä keppien päässä vahvisteena, ettei reagoi mun liikkeeseen niin herkästi.
Täytyykin kysyä vinkkiä joltain kouluttajalta.

Mutta parasta oli treenien lopussa se, että Wilma aloitti itse vetoleikin, kun mulla oli lelu kädessä ja veti jonkin aikaa ihan innoissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti